019- 579292
   caddiemaster@virvikgolf.fi
    Palautelomake

Kenttämme on monen vuoden tauon jälkeen mitattu uudelleen ja uudet slopetaulukot ovat tulleet liitosta. Slopejärjestelmä perustuu kahteen hypoteettiseen mittaukseen: scr-pelaajan ja bogipelaajan lyöntipituuden mukaan. Teeboxista mitataan molempien avaus; miehillä 229m ja 183m sekä naisilla 192m ja 137m. Tästä mitataan esim väylän leveys ja mitta out paaluihin sekä mitta sivuvesiesteisiin. Ja kakkoslyönnin mitta joka sekin on hypoteettinen. Viheriön koko ja korkeusero mitataan myös. Teeboxin ja väylän alkamisen välimitta mitataan sekä dogleg väylien taittumakohdat. Tästä linkistä näet taulukon joka havinnollistaa tämän.

Syyskuussa kenttä mitattiin kahden hengen voimin yhden päivän aikana. Pohjalla oli toki vanhat mittaukset mutta kenttä on muuttunut hieman sitten viime mittauksen, lähinnä väylien leveydet ja väylien alkamiskohta. Ns uudet väylät 12 ja 13 olivat viime mittauksessa juuri valmistuneet. Nythän väylä 17 valmistui lopulliseen muotoonsa ja hieman muutti mm korkeuseroa ja lyöntipituutta. Lokakuun alkupuolella golfliiton mittausporukka saapui viiden hengen voimin; tarkistusmittasivat ja pelasivat kentän. Nyt ovat uudet slopetaulukot valmistuneet ja ne tulevat voimaan tammikuun alussa 2016. Oheisesta linkistä näet uudet taulukot; tästä miehet ja   tästä naiset

 

sponsorit virvik mikro kulma 250
sponsorit mainosmaakarit 250
sponsorit virvik makulaku 250
sponsorit2
sponsorit5
sponsorit2
sponsorit2
sponsorit2
 
sponsorit8
sponsorit2
vig sponsorit lahitapiola 250
sponsorit itavayla 250
sponsorit mecanil 250
sponsorit stromberg
sponsorit duopoint 250
sponsorit virvik citymarket 250
sponsorit virvik paahtimo 250
sponsorit virvik talotiivi 250
sponsorit virvik jeti sahko 250

Junioritoimintaa tukemassa

sponsorit novelle
 
 
sponsorit kotipizza
sponsorit2
sponsorit2
sponsorit vig huolto service
sponsorit borealis